Hilikka -täti

Rakas Hilikka-täti

Odotimme sinua kuin joulupukkia. Ja Sinä tulit, ”mualimalta, navetan takkoo”, kuten isosiskoni oli joskus todennut. Tulit turkki päällä, kauniine vaatteinesi, punaisine huulinesi ja kapsäkkeinesi. Toit iloa, valoa ja tuliaisia. Tuoksuit hyvälle ja kaappasit lämpimään syliisi.

Kerroit tarinoita Tonttu Hipsuvarpaasta, joka asui Jänismäen heinäladossa ja toimi merkittävänä tiedonvälittäjänä Savonlinnan ja Helsingin välillä. Kirjoitimme kirjeitä, ja ne löytyivät vielä jäämistöstäsi. Puhuitte isäni kanssa ”risa-kieltä” asioista joita lapset eivät saisi kuulla. Riskatpasa! Sen ymmärsin ensin (paskat). Siinä oli perheemme kielitaito 60-luvulla!

Keitit hyvin vahvaa kahvia, leivoit ihania pullia, tupakoit ja haaveilit. Puhaltelit savua ja katselit silmät sirrillään jonnekin kauas… Mitä lienet ajatellut. Pelasit pasianssia, ja taisit vähän uskoa pelin onnistumisen vaikuttavan johonkin oman elämän tulevaan juttuun.

Sinä pidit väreistä ja totesit jostakin, että se oli ”ihan pierun värinen”, siis väritön. Tästä ei mummimme pitänyt, että lapsille puhutaan noin rumia, mutta meistä lapsista se oli hauskaa! Käsialasi oli lennokasta ja runosi hauskoja. Kihlajaislahjaksi saimme myös tämän:

”Kun rakkaus rinnassa raksuttaa, sitä turha on kenenkään koettaa estää, siksi toivomme Lissulle Harrille, että sata vuotta se kestää!” Nyt ollaankin ihan puolessa välissä.

Osasit olla myös tiukka ja komentaa. ”Lissu-kiltti, ota tuo ja vie…” ja niin tein! Sitten herkuteltiin ja hupsuteltiin. Laulusi ”sutisumppatirallalei… pidä kurssisi aina kunnossa, onni potkikoon sinua,” on edelleen meillä onnittelulauluna.

En muista sinun kertoneen paljoakaan työstäsi ”herrasväen piikana”, kuten silloin sanottiin. Enkä muista sinun surreen tai itkeneen näkyvästi, vaikka menetit veljiäsi sodassa ja kohtasit monia menetyksiä ja murheita. Jotenkin Sinä ne asiat käsittelit, luulen niin, koska et katkeroitunut ja pystyit elämään niin täysillä.

Elit palvellen muita, muttet nöyristellen. Olit perheetön ja sinun ”rakkautesi raksutti” veljesi perheelle, meille ja monille muille lähimmäisille.

Aina, kun ajattelen Sinua, huomaan hymyileväni. Toiveeni on, että jokaisella, varsinkin vaikeuksien keskellä elävällä lapsosella olisi joku oma avarasydäminen, rohkea ihminen, joka tuo iloa ja valoa elämään.

Semmoista iloa ja valoa, joka kestää vuosikymmeniä, koko elämän.

Lissu

Savonlinna