Hoitotäti Mirkku

Kiitos, paras hoitotäti ikinä!

Muistan, kun olimme matkalla luoksesi hoitoon. Oli varhainen aamu, ja vain hämärä valo kajasti taivaalla tehden maisemasta hieman pelottavan.

Elettiin talvea jossain 80-luvun alkupuolella. Matka taittui siis hiihtäen pellon yli. Reitti tuntui lapsen silmissä pitkältä ja jonkin verran uhkaavaltakin, vaikka todellisuudessa omasta kotipihasta naapuriin oli vain muutama sata metriä ja talot olivat näköyhteyden päässä toisistaan. Isä ja äiti saattelivat meidät pihaan, Sinun ollessasi valmiina vastaanottamaan meidät ladun toisessa päässä. Muutaman metrin hiihdettyämme käännyin vanhempiani kohti ja huusin vielä varmistaakseni: ”Onko täällä suseja?”

Hoitopaikka oli paras mahdollinen ja sekä siskoni että minun lempihoitopaikka koko lapsuudessamme. Olit maailman turvallisin hoitotäti. Aina huolehtivainen ja hyväntuulinen, vaikka jälkeenpäin muistellessani luulen, että olet varmasti omassa elämässäsi käynyt läpi rankkoja vaiheita.

Pihapiiri oli iso. Rakastimme eläimiä, joten maalaistalon lehmät, kissat pentuineen sekä lempeä saksanpaimenkoira Siina tekivät paikasta suorastaan paratiisin.

Pidit meistä huolta kuin omista lapsistasi. Timo, poikasi, oli meidän silmissämme lähes aikuinen.

Todellisuudessa hän oli tuolloin ehkä mopoikäinen. Parhaimpia hetkiä olivat päivälevot ruoan jälkeen.

Luit meille Aku Ankkoja lempeällä äänelläsi. Me painauduimme kiinni viereesi kuin ankanpojat emonsa suojiin. Pään alla oli tietenkin Mirkun muhkeat, pehmeät tissit.

Tiina T
Kangasniemi