Ystäväni Kangasniemi, eteläsavolaista sydämellisyyttä

Ensi kosketukseni mökkikuntaamme Kangasniemeen tapahtui kuusi vuotta sitten, kun aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Tulimme mökille, ja aina täällä ollessamme hymyilimme kuin hangon keksit. Aloin ihmettelemään ääneen että ;”eikö täällä ole jotenkin erikoisen ihana ilmapiiri ja ystävälliset ihmiset”? Kyllä vain, tuumasi miehenikin. Meitä tultiin aina jututtamaan,kyseltiin aidon kiinnostuneena kuulumisia, ja aina oli hauskaa ja ehdottoman hyväntahtoista leikkisyyttä mukana. Ihmiset suhtautuivat avoimesti ja pitivät ystävällisestä vuorovaikutuksesta Tämä oli Helsingissä varttuneelle ihmeellinen ilmapiiri,hyväntahtoinen,hauska ja avoin,silti ”normaali”,eli ei tarvinnut ”viäntää kalakukkosista” että löytyisi yhteinen sävel. Mielestäni Kangasniemen sijainti kuvastaa hyvin paikan tunnelmaa, keskisuomen ja savon rajamailla ½:sen tuntia ajomatkaa ja on jo keskisuomessa. Kangasniemeläisissä oli siis keskisuomalaisten ja savolaisten parhaat piirteet kiteytettynä. Minulle ilmapiiri ja tunnelma on aina kaikki kaikessa ja se on mystisen selittämätön asia,jossain vain viihtyy ja jossain ei. Luulen että tunnelman luo ihmiset ja ympäristö luontoineen. Kangasniemeä kauniimpaa paikkaa en heti keksi!

Kävi sitten niin että mieheni määräaikainen työsuhde oli loppumassa Helsingissä ja jossain johdatuksessa tulin katsoneeksi avoimia työpaikkoja Kangasniemellä. Juuri samanlainen virka oli avautumassa kunnalla ja mieheni haki,ja sai sen. Emme paljoa epäröineet tänne muuttoa, minä varsinksaan! olinhan niin ihastunut paikkaan.

Muutimme tänne ja päivä päivätä tunne vain vahvistui. Kaikki palvelut olivat muutaman minuutin päässä,luonta ja rakas mökki lähellä. Ihmiset ihania. Kertaakaan en ole kuullut kenenkään sanovan pahaa sanaa toisestaan,(ei vaikka aihettakin olisikin ollut!).Kangasniemeläiset todentotta ovat hyväntahtoisia ja sydämellisiä!

Minun muistoni liittyy erääseen ystäväämme. Mielestäni muuttaminen on maailman ikävintä puuhaa! Huolestuneena mietin että mistä saisin tarpeeksi muuttomiehiä, kun emme tunteneet Kangasniemeltä juuri ketään. Laitoin ystävällemme viestiä ja kysyin muuttoapuun ja pyysin miettimään saisiko hän jostain lisää apulaisia.

Muuttoautomme oli myöhässä reilusti toista tuntia ja muistan aina sen tunteen, kun lokakuun puolivälissä, pilkkopimeässä, muuttoautomme vihdoin kaartoi kotimme pihaan. Hauska ystävämme otti siellä veikeitä tanssimuuveja, ja oli hankkinut vielä kaksi kaveriaankin auttamaan. Helsinkiläiset kaverit olisivat vähintäänkin olleet huonolla tuulella (tai lähteneet menemään). ”Ei hättäillä” sehän on mottomme täällä!Tuli niin lämmin ja kodikas olo kun hauska ystävämme otti meidät tervetulleeksi iloisin muuvein ja leveästi hymyillen,nyt ei ollut enään kiire mihinkään,olimme tulleet kotiin!

Reeta Järvinen