Martta

Paras perintö äidiltäni oli ystäväni Martta. Äiti ja Martta olivat olleet ystäviä lapsesta saakka.

Äiti kuoli, kun olin 17-vuotias. Syvässä surussa ja nuoruuden myrskyjen velloessa Martta oli tukeni.

Samoihin aikoihin menetin veljeni, jonka kummeja Martta ja hänen miehensä olivat. Surumme oli yhteinen.

Martta on ollut elämässäni niin kauan kuin muistan, ja olemme sukua äitini kautta. Hän muisti suvun asiat ja omasta lapsuudestani hän kertoi, kuinka radiossa oli kerrottu lapsesta, joka oli eksynyt metsään eikä vastannut etsijöiden huutoihin. Martta oli sanonut minulle, että muista huutaa, jos olet eksyksissä metsässä. Olin vastannut, että enpähän metsään menekään.

Martta ja äitini istuivat usein leipomapäivänä nenät vastatusten päiväkahvilla rupattelemassa ja nauttivat tuoreista leivonnaisista. Puolin ja toisin annettiin lämpimäisiä mukaan.

Martta oli käynyt Suolahden opiston, jossa hän oli oppinut monenlaisia taitoja taloudenpitoon.

Martan leipoma lettivehnänen oli kuohkeaa ja maukasta, kuin "linnun kupua". Voita ja kermaa säästämättä Martan tarjoama ruoka oli herkullista. Kokonaisena paistettu kana leivinuunissa muhineena, mausteena ainoastaan suolaa, sai veden kielelle. Tuoksu oli herkullinen. Kun annoin hänelle ennen Tšernobyliä kerätyt ja kuivatut korvasienet, oli se todella mieluinen ruokalahja.

Kaikenlaiset kalaruoat, lihasta puhumattakaan, salaatit ja jälkiruoat... kyllä Martan pöydästä lähti kylläisenä! Kahvi oli mustaa ja kermalla valkaistu. Sain moitteita, kun vaadin kevytmaitoa kahviini. "Pilaat hyvän kahvin", Martta totesi, mutta pisti kevytmaidon eteeni.

Vaaleanpunaiset ruusut, ne olivat lempikukkia. Martan sukulaisnaisen kanssa naureskelimme, että haudallekaan ei uskalla muita kukkia viedä. Martan eteisen ikkunoilla oli aina kesäisin valkoisia morsiushuntuja, jotka kukkivat runsaasti.

Martta pukeutui aina tilanteen mukaan, hänellä oli hyvä maku ja värisilmä. Kun kerran menin käymään vaelluskengät jalassa, hän totesi, että onpa rumat kengät... Martta oli tunnettu suorapuheisuudestaan. Pumpulikangasta sen olla piti eli luonnonkuitua, sillä Martan iho ärtyi keinokuiduista. Martta oli vanhan kansan ihminen, joka käytti vaatteet hyvin loppuun. Vein kerran pinon kankaita syntymäpäivälahjaksi, mikä ilahdutti saajaa kovasti. Ompelijan pyöräytettyä niistä puseroita ja muita vaatekappaleita näin niitä usein Martan päällä. Martta hankki itselleen komean kansallispuvun ja oli upean näköinen koko komeus vantteran vartensa päällä. Vaaleanpunaiset lahkeelliset alushousut olivat tavallisia lapsuudessani. Martan muistan käyttäneen niitä vanhempanakin, ja ulkona oli huonopolvisen helppo kyykkypissiä niistä, koska lahkeen sai venytettyä isoksi pissaamista varten laskematta housuja.

Martta piti lapsista, hän muisti sukulaisten ja naapureiden lasten ja lastenlasten nimet ja muisti lapsia kortein ja lahjoin. Meidän lapsille Martta oli varamummo. Martta kertoi omasta esikoisestaan, joka syntyi keskosena. Kun ei muuta konstia keksinyt pitääkseen vauvan lämpimänä, Martta laittoi hänet villakoppaan ja uunin päälle. Maitoa hän antoi puhtaan liinan kulmalla. "Lapsi" on nykyisin yli 80-vuotias. Martalla oli kolme lasta.

Martta oli hyvin pidättyväinen alkoholin suhteen, vaikka monet toivat hänelle likööri- ja konjakkipulloja, joita oli tietyssä kaapissa tallessa. Enemmänkin vieraat joivat niitä, pienen pikarillisen kahvin kanssa. Vanhempana Martan jalat turposivat ja kengät eivät enää mahtuneet kunnolla jalkaan, muitakin vaivoja alkoi olla. Autellessani häntä jalkojen hoitamisessa hän otti vodkapullon ja sanoi, että voitele tuolla ennen kuin rasvaat jalat. Huonon olon yllättäessä hän pyyhki kaulaa vodkapyyhkeellä, joka helpotti oloa.

Martan elämä ei ollut helppoa, monta vuotta hän oli miehensä omaishoitaja. Sota-aikaa ja sen jälkeistä aikaa hän muisteli kovana aikana, koska kaikesta oli puutetta.

Martta säilyy sydämessäni.

Tetu
Kangasniemi