Martta on nyt yhdeksänvuotias ja kolmannella luokalla. Hän on tosi ihana ja värikäs persoona, sellainen oikein mun ilopilkku.
Meillä on tosi kivoja hetkiä, kun me esimerkiksi leivotaan yhdessä tai leikitään Barbeilla, mikä on hänen mieluisin leikki tällä hetkellä, ja käydään lenkillä yhdessä Martan ja meidän koiran Säteen kanssa. Ja no kaikki hänen kanssaan on tosi ihanaa.
Martta on tosi herkkä, mutta on myöskin sitten temperamenttia. Mitä palautetta koulusta tulee, niin hän on siellä auttamassa aina toisia ja hän on todella ystävällinen ja iloinen ja sellainen tosi reipas yhdeksänvuotias.
Hän on mulle tosi tärkeä, että en tiedä mitä mun elämässä olisi, jos ei olisi Marttaa.
Mä toivon, että Martta menestyy koulussa ja että hänellä on siellä paljon ystäviä ja sitä myöten sitten saa hyvän ammatin ja pärjää muutenkin elämässään hyvin. Ja tietysti sitten vanhempana niin toivon tietysti, että Martta perustaisi perheen ja minusta tulisi sitä kautta sitten mummo. Se olis mulle tosi hieno juttu saada lapsenlapsia sitten kun se aika koittaa. Mut mitään kiirettä ei ole, että saa ensin rauhassa keskittyä opiskelemiseen ja näihin muihin asioihin.
Martta on sellainen vaaleahiuksinen, tosi kaunis tyttö.
Minna
Kangasniemi