Naapurin pappa ja mummo

Uskomaton selviytymistarina. Niillä sanoilla kuvaisin naapurin pappaa ja mummoa. Kymmenvuotiaana ei jää paljon mieleen, mutta muistan että kun äiti leipoi, niin minä läksin viemään lämpimäisiä naapuriin. Naapurin mummolta sain palkaksi karkkipapereita, ”tokan [nuken] mattoja” kuten hän sanoi.

Minä muistan metsäpolun. Tarkkaa matkaa en muista, mutta se oli noin puolitoista kilometriä meiltä. Naapureilla oli pieni tila, vähän peltoa, lehmä ja possu. He olivat itse rakentaneet mökin ja navetan. Mulle on jäänyt mieleen, miten pappa oli aina tekemässä jotain, heinää tai halkoja tai marjasti. Pappa niitti viikatteella ja kantoi selässä tai veti vesikelkalla heinät talliin ja polttopuut.

Töiden ohella pappa hoiti vaimoaan, jolta oli amputoitu molemmat jalat. Se ihmetytti minua, en lapsena ymmärtänyt keltään kysyä, miten mummo oli saatu mökkiin sairaalareissulta, kun ei ollut autotietä. Kai oli pappa vesikelkalla vetänyt.

Muistan että pappa oli ulkotöitä varten kehittänyt sinne soittokellon, jota mummo soitti sängystä. Naru meni kattoon ja siinä oli kapula, lehmänkello oli ulkona. Jos mummolle tuli hätä, niin se veti narusta ja pappa kuuli, että nyt on mummolla asiaa.

Mummo kuoli, ja sen jälkeen pappa pääsi muuttamaan lähemmäs maantietä ja kauppaa. Mutta eräänä yönä mökissä oli syttynyt tulipalo ja mökki paloi, ja pappa sen mukana.

Mökki on edelleen paikoillaan, mutta en muista kuka sen on kunnostanut. Se toimii vapaa-ajanpaikkana.

Naapurin tyttö

Kangasniemi