Sinä olet arvokas

Ansaitset tämän huomionosoituksen. Kuulut sarjaan ”maan kivijalka” ihan sen vuoksi, että olet tavallasi niitä maan hiljaisia, jotka eivät pidä ääntä itsestään.

Ammatinvalinta tuli sinulle äidinmaidossa. Elämän myötä ammatti valitsi sinut. Jo pienestä pojasta lähtien olit mukana tilan töissä voimiesi mukaan. Omien poikien ollessa pieniä, sanoit ettei sinulla
tahtonut leikille jäädä aikaa.

Koulun ensi vuodet kuljit pitkän matkan pyörällä tai hiihtäen. Matkat veivät varmaan paljon voimia, söivät ehkä osan innostuksesta kouluun. Elämä oli kuitenkin mukavaa, oli sisar ja veli ja kavereita naapurissa. Matka oppikouluun taittui linjurilla, ja silloinkin päiville tuli pituutta. Lukio ei sinua innostanut, mutta onneksi sen tilalle löytyi metsäkoulu. Sen jälkeen suunnitelmissa oli maatalousoppilaitos.

Juuri vähän ennen koulun alkamista tutustuimme toisiimme. Siitä olisivat iltalehdet voineet otsikoida: salamarakastuminen. He eivät näe kuin toisensa.

Kyllä sinä varmaan ennätit siellä Otavassa opiskellakin, kirjeet kulkivat, tapasimme usein välillä viikonkin, kunnes jäit kiinni bensalaskusta. Armeijan ennätit käydä juuri ennen häitämme. Voi sitä onnea!

Jälkikasvua tuli parin vuoden kuluttua. Kotimme oli kaupungissa, viikonloput olimme kuitenkin maalla koko perheenä, ellen ollut töissä. Toisen lapsen synnyttyä alkoi keskustelu sukupolvenvaihdoksesta, ja niinpä toisen lapsen ollessa parivuotias muutimme maalle. Aloitit kokopäiväisesti viljelijän työt.

Talostamme osa oli peräisin 1800-luvulta, laajennusta oli tehty 1930-luvun alussa. Suunnittelit itse peruskorjauksen ja toteutit sen myös pääosin itse. Onneksi olin kotona kolmannen pojan ollessa reilu vuoden ikäinen silloin – näin sen huikean työmäärän, mitä teit. Mikä oli meidän eläessä uudessa, lämpimässä tuvassa ja kodissa.

Lapset varttuivat, kuljetit heitä kouluun omien töittesi ohella. Pitkiä eivät päiväsi töissä ennättäneet olemaan, kun minä tein vuorotyötä. Ennätit kuitenkin kalastamaan ja metsästämään ja olemaan niissä porukoissa aktiivisesti mukana. Jossain vaiheessa innostuit kevätrukiin viljelystä ja sen myötä halusit itse kokeilla sen leipoutuvuutta. Siitä alkoi sinun osuutesi ruisleivän paistossa ja täytyy myöntää, että paljon parempaa leipää sinä teet kuin minä.

Usein saatoin herätä ihanaan ruisleivän tuoksuun, minä hieroin unia silmistä ja sinä olit jo saanut leivät uuniin. Tuore ruisleipä, omista rukiista, sinun jauhamistasi, juuri sopivan karkeista leipään sopivaksi. Siinäpä vasta taito.

Tuo lämmin ruisleipä tai muutaman päivän vanha leipäpala paahdettuna, sipaisu voita ja ohut juustosiivu, sen parempaa en tiedä. Siinä on kuidut kohdallaan, ei liikaa suolaa eikä mitään maltaan makua niin kuin kaupan leivässä.

Olenhan sanonut sinulle, että rakastan sitä leipää ja sinua.

Annuli
Savonlinna